Sotaa on syytetty modernismin voittokulun katkeamisesta. Sota mullisti taloudellisen tilanteen, josta arkkitehtuuri oli riippuvainen. Se muutti yhteiskunnallisia asetelmia ja pakoitti arkkitehdit tarkistamaan näkemyksiään omasta ammatistaan.
Sodan seurauksena jouduttiin aluevaihdosten takia siirtämään ihmisiä uusiin asuinpaikkoihin. Lisäksi suuri määrä vanhoista asunnoista oli tuhoutunut sodan aikana. Sota verotti ammattityövoimaa ja rakennusmateriaalien saatavuutta. Esimerkiksi Betonia ja betoniterästä ei ollut saatavilla, tiilen saanti oli vaikeaa. Puuta rakennusmateriaalina oli tarjolla, mutta esimerkiksi Pohjois-Suomessa naulat jouduttiin keräämään palaneiden talojen raunioista. Koko 1940-luvun ajan oli korjattava sodan aiheuttamia vaurioita. Tämä koski Suomen lisäksi useita muita Euroopan maita.
Sodan aikana ja sen jälkeen pääpaino rakentamisessa oli maaseudulla. Vasta 1949 rakentamisen pääpaino siirtyi kaupunkeihin. Maaseudulla rakennustyypiksi muodostui yksinkertainen satulakattotalo, jossa oli yksi savuhormi keskellä ja huoneet sen ympärillä. Kerrostalorakentaminen jäi vähemmälle huomiolle, ainoastaan pommituksissa kärsineet talot korjattiin.
"Normaaliin" elämään palattiin lopullisesti 1952, kun sotakorvaukset saatiin maksettua ja Suomessa järjestettiin olymppialaiset. Saman aikaisesti arkkitehtuuri palasi sota-ajan katkaisemaan modernismiin. Merkittävimpiä "jälkimodernistisia taloja olivat Teollisuuskeskusentalo Helsingissä (1952, Viljo Revell ja Keijo Petäjä) sekä Turun invalidien asunnot (1951, Aulis Blomsted).
Asemakaavoitus
Suomen ensimmäiseen asemakaavaopin professoriksi Tekniseen korkeakouluun nimitetiin arkkitehti Otto-Iivari Meurman vuonna 1940. Hän toimi virassaan 1940-1959.
Tapiola- puutarhakaupungin prototyyppi
Tapiolan puutarhakaupungin suunnitteleminen ja rakentaminen alkoi 1953. Asumistavoitteet asetettiin 20000 henkilölle. Katso video-> http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=73&t=&a=3311
Metsäkaupungille ominaisia piirteitä ovat avoin moderni korttelirakenne ja luonnonläheisyys. Molemmat tekijät aiheuttivat vieraantumisen perinteisestä tiiviistä kaupunkirakenteesta.
Tapiolan sanotaan syntyneen varatuomari Heikki von Herzenin ponnistelujen tuloksena. Hän julkaisi 1946 kirjoituksen "Koti vaiko kasarmi lapsillemme". Kirjoituksessa hän arvosteli ankarasti kerrostaloja ja yksitoikkoisia omakotitaloalueita.
Otto-I Meurman suunnitteli alunperin Tapiolan alueelle pientaloasemakaavan, sitä kuitenkin muutettiin vielä rakentamisen yhteydessä ja joukkoon lisättiin myös korkeampia taloja.
Tapiolasta tuli orgaanisen kaupunkityypin kokeilu. Tapiolan aikaisimmista osista puuttuu täysin yhtenäistävä järjestys. Avoimen korttelirakentamisen seurauksena menetettiin perinteisen umpikorttelin tarjoama suojaava pihapiiri. Tätä ei metsäinen tontti helpostikaan korjannut.
Tapiolan metsäsaarekkeissa haluttiin kokeilla eri kokoisten ja tyyppisten rakennusten rakentamista lomittain. Tällä haluttiin saada aikaiseksi sosiaalinen sekoittuminen ja välttää yksipuolisen alueen synty.
Alueen rakennusten suunnitteluun osallistui useita arkkitehteja kuten Aarne Ervi, Viljo Revell ("traktoritehdas"), Aulis Blomsted (Ketjutalo), Kaija ja Heikki Siren (Kontiontien rivitalot).
Tapiola jakaantuu asemakaavan tekijä Meurmanin omaksuman opin mukaan muutamaan lähiöön. Lähiön tarkoitus oli olla tiivis osa-alue, josta löytyy tarpeelliset päivittäispalvelut kuten kaupat. Myöhemmin rakenne aiheutti kuitenkin ongelmia kauppojen ja palveluiden siirryttyä kauempana sijaitseviin ostoskeskuksiin.
Tapiola joutui nopeasti suuren arvostelun kohteeksi ja pohjoinen lähiö rakennettiin muita tiiviimmäksi suorakulmaisen katuverkoston varteen.
Tapiolan jälkeen avoimeen luontoon rakennettuja asuinalueita olivat mm. Helsingin Roihuvuori ja Pihlajanmäki. Tämän jälkeen alueet alkoivat muistuttaa jälleen perinteistä ruutukaavakaupunkia. Avoin moderni rakennustapa jäi kuitenkin henkiin alkavan elementtirakentamisen takia. Lopulta kuitenkin 1970-luvulla palattiin von Herzenin arvostelemaan tiiviiseen "kivikaupunki" rakentamiseen.
www.kolumbus.fi
Kommentit